Turvallinen liikenne - kaikkien oikeus ja velvollisuus

 

Turvallinen liikenne - kaikkien oikeus ja velvollisuus

”Moottoritie on kuuma” - on Pelle Miljoona laulanut suomalaisille jo monen sukupolven ajan. Kappale kuvaa sitä liikkumisen ja uuden tutkimisen tunnelmaa, joka näin keväisin valtaa monen meidän mielen. ”Elämä soi korvissa, tuoksuu tuulessa!”  Iän myötä tunteet hiukan laimenee, mutta uskallan väittää, että kaikki me keski-ikäisetkin tuon tunteen tunnistamme.

Mieti nyt hetki 15 vuotiasta poikaa tai tyttöä, joka on talvella saanut itselleen mopon. Mopokortti polttelee kännykkäkotelon sivutaskussa ja uutuuttaan kiiltelevä kypärä jököttää oman huoneen nurkassa. Joko, kohta pääsee ajelemaan! Kun sitten lumet ja jäät ovat sulaneet ja suuri päivä koittaa, on riemu ihan käsinkosketeltavaa.

Liikenteessä ei pelkällä ajamisen riemulla kuitenkaan pidemmän päälle pärjää. Jännällä tavalla liikenne tuntuu olevan täynnä tunteita. Kaikki ovat varmaan kuulleet rattiraivosta ja osa meistä saattaa joskus itsessäänkin sitä tunnistaa. Rattiraivo on jonkinlainen yhdistelmä omaa jännittyneisyyttä liikenteessä ja suuttumusta toisten omasta toiminnasta poikkeavasta liikennekäyttäytymisestä.

Palataan sitten tuoreen mopoilijan kypärän sisään. Mopoilijoita on monenlaisia, osa on epävarmoja, osa hullunrohkeita, osa harkitsevia, osa välinpitämättömiä, osa huomaavaisia, osa arkoja ja suurin osa jotain siltä väliltä. Sama käyttäytymisen kirjo löytyy myös jokaisen auton ratin takaa.

Eräänä päivänä satuin olemaan pihalla, kun näin oman pojan ja kaverinsa ajavan mopoillaan pitkin Vanhatietä ja ihan kohtuullista rajoitusten mukaista vauhtia. Ilo poikien näkemisestä vaihtui nopeasti ihmetykseen. Pojan kannoilla, ehkä noin metrin päässä ajoi punainen katumaasturi. Turvavälistä ei siis tietoakaan! En voinut mitään, mutta suuttumus nousi pintaan. Miten joku aikuinen autoilija voi olla noin välinpitämätön, että ajaa hengenvaarallisesti aivan mopoilijan puskurissa kiinni? 

Valitettavasti vastaavat tilanteet toistuvat Naistenmatkantiellä päivittäin. Mopoauton puskurissa roikkuu joku todella kiireinen aikuinen autoilija, jota harmittaa, että joutuu ajamaan viidenkympin rajoitusalueella noin viittäkymppiä ajavan mopoauton perässä. Kuulostaapa hölmöltä näin kirjoitettuna, mutta täyttä todellisuutta myös Pirkkalan teillä! Ei tietysti aina, mutta usein kyllä. Paljonkohan sitä paitsi matka-ajassa häviää, jos vaikka ajaa 2 km matkan 50 km/h nopeudella 60 km/h sijaan. Nopealla laskutoimituksella huimat puolisen minuuttia!

Yksi kaveri joskus heitti kommentin, että uskomatonta miten törppöjä aikuiset osaavat liikenteessä olla mopoilijoita ja mopoautoja kohtaan. Aikuinen ihminen tuntuu unohtavan, että mopoauton hennon kuoren sisällä istuu elävä ihminen. 

Toisaalta kyllä mopoilijatkin joskus kaahaavat ja myös törmäilevät. Mutta millaista esimerkkiä me aikuisina näytämme nuorille itsenäistä liikenneuraansa aloitteleville tulevaisuuden toivoille. Onko ok, että roikkuu mopon puskurissa kiinni, vaikka se ajaisikin hiukan hiljempaa kuin mitä itse normaalisti? Onko ok, että tekee hullun ohituksen mopoautosta taajamatiellä? Onko ok, että nostetaan esiin vain huonosti käyttäytyvät ja äänekkäät päristelijät? 

Vai pitäisikö meidän kaikkien katsoa peiliin ja muistaa, että jokaisen menopelin ratissa tai tangossa on elävä ihminen, jonka toivoisi pääsevän turvallisesti perille sinne mihin nyt onkaan menossa?

Huomioidaan toisemme liikenteessä menopelistä riippumatta ja nautitaan elämästä!

Karri Inkinen

perheenisä, lakimies

Pirkkala

Innokas mopopoika treenaa mökillä ja odottaa kevättä 😅